JunnuBJJ jäsenyys, toistaiseksi voimassaoleva sopimus.
Varustuksena normaalit sisäliikuntavaatteet (shortsit, leggingssit, verkkarit, t-paita, tekninen urheilupaita ja juomapullo). Sisäliikuntakenkiä ei tarvita, tatamilla ollaan avojaloin.
Brasilialainen jujutsu on etupäässä maassa käytävää kamppailua. BJJ:ssä yritetään viedä vastustaja mahdollisimman nopeasti maahan ja tämän jälkeen saada ottelu päätökseen kuristuksella tai erilaisilla lukoilla.
BJJ on laji, jossa nuoret pääsevät mittelöimään painin keinoin tekniikasta, voimasta ja taidosta. Iso osa harjoittelua on mattopainitekniikoiden harjoittelua, muun muassa sidontoja, nivellukkoja ja pyyhkäisyjä. Harjoitukset sisältävät myös itsepuolustusosioita.
Alkeiskurssiharjoitukset järjestetään aina perjantaisin klo 17-18.
Seuraava JunnuBJJ alkeiskurssi alkaa 9.1.2026! Tutustu lisää ja osta tuote täältä.
Thainyrkkeilytekniikat opetellaan samalla tavalla kuin muissa thainyrkkeilyryhmissä, mutta tekniikat toteutetaan pehmustettuihin pistehanskoihin, tai potkutyynyihin. Lisäksi kurssilla opetellaan paljon muutakin kuin lyöntejä ja potkuja. Opeteltavia asioita ovat muun muassa erilaiset liikkumistavat joka suuntiin, ketteryys, sekä lukuisat motoriset harjoitteet. Ottelunomaista harjoittelua ei ryhmässä tehdä, eli harrastus on täysin turvallinen.
Alkeiskurssiharjoitukset järjestetään aina torstaisin klo 17-18.
Seuraava JunnuTHAI alkeiskurssi alkaa 8.1.2026! Tutustu lisää ja osta tuote täältä.
Valikoimassamme ovat Tiikeripaini ja Leijonapaini.
Lasten paineissa keskitytään lasten motoristen perusliikuntataitojen kehittämiseen leikkien ja erilaisten taitoharjoitteiden avulla yhdessä aikuisen kanssa. Mukana on kehonhallintaharjoitteita ja pientä twistiä treeneihin tulee painiharjoitteista.
Seuraavat tiikeri- ja leijonapainit alkavat 10.1.2026
(Harjoituskertoja 15 kpl kauden aikana, kauden aikana pari kertaa alle merkatuista perutaan viikonlopputapahtumien vuoksi. Peruuntumiset ilmoitetaan ennakkoon).
Harjoituspäivä lauantaisin:
11:00-11:30 Tiikeripaini (3-4-vuotiaat) vanhempi mukana
11:30-12:00 Leijonapaini (5-vuotiaat) vanhempi mukana
Hyvät käytöstavat, toisten huomioon ottaminen ja kunnioittaminen ovat olennainen osa Junnu toimintaamme. Kurinalainen ja säännöllinen harjoittelu parantaa lasten ja nuorten keskittymiskykyä, kärsivällisyyttä ja itseluottamusta, mikä vaikuttaa positiivisesti esimerkiksi koulumenestykseen ja vähentää sekä kiusaamisen kohteeksi joutumista että häiriökäyttäytymistä.
Pidämme opetuksessa huolen, että opetettuja taitoja käytetään aina hyvässä hengessä – salin ulkopuolella taitoja saa käyttää ainoastaan todellisessa itsepuolustustilanteessa.
Junnu lajien parissa nuori oppii puolustamaan itseään, saa hyvän fyysisen kunnon, tutustuu uusiin kavereihin ja oppii elämässä tärkeitä sosiaalisia taitoja. Huomaat oman kehityksesi lyhyessä ajassa. Oikeiden tekniikoiden ja yhdistelmien käyttäminen sekä nopeiden ratkaisujen tekeminen oikeaan aikaan ja oikeassa tilanteessa vaativat mielen ja kehon saumatonta yhteistyötä.